Suomalainen ei osaa myydä

Myytti ei murtunut, suomalainen siis ei osaa myydä. Ylen 8 myyttiä työstä -ohjelma sukeltaa työelämään liittyvien uskomusten syövereihin ja pohtii myytti kerrallaan kulloista aihetta monipuolisesti ja mielenkiintoisia henkilöitä haastatellen. Myynnin haasteisiin lähdettiin hakemaan vastausta Suomen rajojen ulkopuolelta, myönteisesti myyntiin suhtautuvasta kapitalismin kehdosta Amerikasta ja sukellettiin ihan menestyksen sykkivään sydämeen San Franciscon Piilaaksoon asti.

Suomalainen ei osaa myydä oli huikeaa keskustelua myynnin osaamisesta, sen arvostuksesta ja siihen panostuksesta Suomessa. ”Myyminen ei ole koskaan helppoa mutta se on kivaa”, totesi Piilaaksossa asuva Ideanin toimitusjohtaja Risto Lähdesmäki ja korjasi suomalaisen sananlaskun tukemaan yrittämistä: ”Kuka kuuseen kurkottaa se pääsee kuuhun!”.

Optofidelityn toimitusjohtaja Pertti Aimonen totesi haastattelussa, että heidän myynti (myyjät) takaa työllisyyden. Ajatusta vahvisti puhelinmyynnistä aloittanut ja parhaana nuorena yrittäjänä palkittu Zef Solutionsin toimitusjohtaja Jaakko Alasaarela: ”Meillä myyjät on etulinjan soturit. Kaikki tietää, että myyjät menee eestä päin ja maksaa muiden palkat.” Kunnia siis niille joille kunnia kuuluu. Zefillä myynnin arvostus on huipussaan.

MAD-Partnersin Pekka Pärnänen valotti miten myynnissä menestyy: ”Pitää olla hyvä ymmärrys siitä mitä asiakas tai markkinat tarvitsee. Pitää olla valmiutta muokata tuotetta. Älä tuhlaa toisten aikaa. Älä myöhästy. Tee kotiläksyt! Hinta pitää olla kunnossa, siinä ei voi hapuilla. Tarina pitää olla. Aktiivisuus! Tee selväksi mitkä ongelmat tuotteesi asiakkaalle ratkaisee. Ota selvää mitä asiakas oikeasti tarvitsee.” Siinä voittosopan ainekset. Bisnesverkosto AmChamin vetäjä Kristiina Helenius vahvistaisi suomalaisten osaamista koko myynnin ketjun osalta, mutta ennen kaikkea kaupan päättämisen taitoa. ”Periksi ei saa antaa. Myynti on kuin kilpaurheilua, siinä on selkeät mittarit, eikä kakkoseksi tuleminen riitä”, totesi Helenius.

Professori Alf Rehn on onnistunut suututtamaa oppilaansa vain kerran sanomalla, että kauppakorkeakoulusta ei pitäisi päästä valmistumaan ennen kuin on tehnyt kuukauden kylmäsoittoja tai ovelta ovelle kauppaa. Myynnin osaamisen osalta Rehn patisti urheuteen: ”Pitäisi olla kiinnostusta kysyä tuleeko diili ja rohkeutta sanoa, että näin paljon se maksaa!”

On harvinaista, että kannustan television ääreen, mutta nyt sen teen. Toimitusjohtaja, kirjailija ja juontaja Maaretta Tukiainen johdattaa kahdeksan työn myytin äärelle. Kolme jaksoista on jo näytetty, muttei hätää, Yle Areenalta pääsee ajatussammioiden äärelle jo esitettyjen jaksojen osalta:

1.       Suomessa työllä ei saa rikastua
2.       Suomalainen ei osaa palvella
3.       Suomalainen ei osaa myydä
4.       Suomalainen on ahkera työntekijä (19.1.)
5.       Suomessa ei kannata valmistaa mitään (20.1.)
6.       Yli 50-vuotiaat eivät saa työtä (21.1.)
7.       Yritysten ahneus tekee työttömiä (26.1.)
8.       Mamut vievät meiltä työpaikat (27.1.)

Kyllä se suomalainenkin oikeasti osaa 

Barona Sales Oy pyörittää melkoista myyjien poolia. Kohtaamme myyntityöstä kiinnostuneet myyjähakujen yhteydessä haastattelujen merkeissä ja pääsemme vierestä seuraamaan heidän kasvua myynnin osaajiksi. Aina myyntiura ei aukene auvosta ja välillä oivallus myyntiin syttyy hitaammin. Toisilla taas lähtee mopo mukavasti käsistä jo ensimmäisten viikkojen jälkeen. Epäonnistumisia ja onnistumisia. Uralla etenemistä. Saamme olla mukana jakamassa sen mielettömän tunteen, joka syntyy kun oikea vaihde vihdoin löytyy. Ständimyyjistä kasvaa myynnin Team Leadereitä ja myyntipäälliköitä. Kuluttajamyynnistä siirrytään b2b-puolelle ja toisin päin. Osa siirtyy oman elämänsä herraksi ja ryhtyy yrittäjäksi. Osa myyjistä pitää tärkeänä, että tuote jota myy on tuttu tai palvelu myös itseä kiinnostava, toiset myyvät vaikka jäitä eskimoille, kunhan tuote on laadukas ja saa kohdata asiakkaita.

Myyjiksi syntyneet tai myyjiksi kasvaneet ovat myynnistä innoissaan, eikä siinä pärjänneet oikein enää muuta tekemistä keksi. Onnistumisesta syntyvä euforia pitää junan liikkeellä tiukemmissakin kurveissa. Kuin golfissa: yksi onnistunut lyönti unohduttaa kymmenen sitä edeltänyttä heikompaa mailan heilautusta!

Totuus on, etteivät tuotteet liiku ilman myymistä. Palveluita harvoin tullaan kysymään yrityksen suunnittelupöydän äärestä. Myyjien jalkautus markkinakentälle, sekä perinteisin menetelmin että digitaalisesti, tekee tuotteet ja palvelut kohderyhmälle tutuksi ja takaa tuotot. Myyntiin pitää ja kannattaa satsata.

Kohtaamme viikoittain kymmeniä myyjiä, joilla on valtava hinku tehdä kauppaa ja tulosta. Nappaa sinä niistä teille sopivimmat. Meillä on laajat verkostot myyjiksi haluavien ja uusia haasteita kaipaavien suuntaan sekä taito tunnistaa menestyjät. Soita ja kerromme miten me teemme sen! Siis onnistuneen rekryn! Teille. 

Takaisin artikkelilistaan